Hyppää sisältöön

Pirkkalan Ympäristövahdissa on käynnissä kokonaisvaltainen päivitystyö valmisteilla olevan Kestävä Pirkkala 2030 -ohjelman pohjalta. Päivitys julkaistaan, kun ohjelmalle on Pirkkalan valtuuston päätös. Pahoittelemme mahdollisia puutoksia mittareissa ja toimenpiteissä.

Eteneminen

  • Ei aloitettu
  • Suunnittelu
  • Toteutus
  • Jatkuva
Aikataulussa

Uusien luonnonsuojelualueiden valmistelu on käynnissä. Vuorenhaan luonnonsuojelualue rauhoitettiin vuonna 2022.

Kuvaus

Luonnonsuojelualueet ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja alueita, joille on asetettu käyttörajoituksia niiden lajiston ja luontotyyppien turvaamiseksi. Luonnonsuojelualueilla voidaan lisäksi huolehtia esimerkiksi kansallismaiseman, kulttuuriperinnön tai virkistys- ja retkeilyalueiden säilymisestä.

Pirkkalan kunta tavoittelee luonnonsuojelualueiden merkittävää lisäämistä (vähintään 50 ha) vuoteen 2030 mennessä. Uusia luonnonsuojelualueita perustetaan ainakin Pyramiitinnotkon-Saukonvuoren alueelle, Vähälammin alueelle, Haikan kartanopuistoon, Jasperinojan laaksoon ja Vuorenhaan alueelle.

Toimenpiteen virallinen nimi

Luonnonsuojelualueiden merkittävä lisääminen.
(Ilmastotiekartan / LUMO-ohjelman mukaisesti)

Tehtävät

Mitä on tehtävä?

  • Tehtävä31.12.2030

    Pyramiitinnotkon-Saukonvuoren alueen rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi.

  • Tehtävä31.12.2030

    Haikan kartanopuiston rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi.

  • Tehtävä31.12.2030

    Jasperinojan laakson rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi.

Mitä nyt tehdään?

  • Tehtävä31.12.2030

    Vähälammin rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi.

Mitä on tehty?

  • Tehty07.07.2022

    Vuorenhaan rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi (n. 8 ha).

Yhteenveto ja yhteystiedot

Valmistumisaste

27% valmis
Aikataulussa

Aikajänne

Jatkuva

Yhteyshenkilöt

  • Vesa Vanninen
    Ympäristöpäällikkö
    Yhdyskuntasuunnittelu ja valvonta
  • Kalle Salovaara
    Ympäristötarkastaja
    Yhdyskuntasuunnittelu ja valvonta
Tietoja päivitetty 27.06.2025

Pirkkalan Ympäristövahdissa on käynnissä kokonaisvaltainen päivitystyö valmisteilla olevan Kestävä Pirkkala 2030 -ohjelman pohjalta. Päivitys julkaistaan, kun ohjelmalle on Pirkkalan valtuuston päätös. Pahoittelemme mahdollisia puutoksia mittareissa ja toimenpiteissä.