Keskeiset tavoitteet
- Kehitetään Tampereen seudun kiertotalousekosysteemiä.
- Kunnan hankinnoille asetetaan hankintakriteerit kestävyysnäkökulmasta.
- Yhdyskuntajätteen kierrätysaste nostetaan 60 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.


Vuonna 2030 Pirkkalassa noudatetaan kiertotalouden periaatteita kaikessa kunnan toiminnassa.
Kunnilla on merkittävä rooli kiertotalousmurroksessa. Pirkkalan kunta panostaa resurssiviisaaseen luonnonvarojen käyttöön edistämällä materiaalien kierrätystä ja hyötykäyttöä kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Näin luodaan taloudellista hyötyä aiempaa vähemmästä materiaalimäärästä sekä säilytetään materiaalit ja niihin sitoutunut arvo mahdollisimman pitkään. Käytännössä tämä merkitsee materiaalitehokkuuden parantamista, tuotteiden eliniän pidentymistä ja ilmastopäästöjen vähenemistä luonnonvarojen kulutuksen vähentyessä. Kunta lisää ja kehittää myös digitaalisia palveluita materiaalien kulutuksen ja liikkumisen tarpeen vähentämiseksi.
Kunnan palveluiden ja materiaalien hankinnoissa otetaan huomioon tuotteen koko elinkaaren aikaiset ilmasto- ja muut ympäristövaikutukset. Hankinta- sekä tontinluovutuskriteereitä kehitetään edelleen yhä vahvemmin kestävyys- ja vastuullisuusnäkökulmasta. Kestäviä ja vastuullisia hankintoja edistämällä voidaan vähentää päästöjä ja saavuttaa kustannushyötyjä. Samalla luodaan kysyntää yritysten kiertotalousratkaisuille.
Kulutuksen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat merkittävät. Pirkkalan kunta näyttää esimerkkiä kulutuksen vähentämisessä ja kannustaa kuntalaisia sekä yrityksiä kestäviin ja päästöjä vähentäviin kulutustapoihin. Kunta nostaa yhdyskuntajätteen kierrätysastetta EU:n jätedirektiivin tavoitteiden mukaisesti muun muassa jätehuoltojärjestelmää kehittämällä.