Teeman kuvaus
Ympäristökasvatuksen rooli kuntien kestävyystyössä on merkittävä. Pirkkalassa on pitkät perinteet ympäristökasvatukselle, ja nykyisinkin etenkin kouluissa ja varhaiskasvatuksessa se on kiinteä osa toimintaa. Pirkkalan kunta kasvattaa kunnan henkilöstön, asukkaiden ja yritysten ympäristötietoisuutta entisestään, sillä ympäristötietoisuuden lisääntyessä kasvaa myös ympäristön arvostus.
Useat tutkimukset korostavat luonnon positiivista vaikutusta sekä mielenterveydelle että fyysiselle terveydelle. Luonnossa oleskelun on todettu parantavan mielialaa, lieventävän stressiä ja laskevan verenpainetta. Lisäksi altistuminen monipuoliselle mikrobistolle erityisesti varhaislapsuudessa voi ehkäistä erinäisiä immuunijärjestelmän häiriöitä, kuten allergioita ja astmaa. Pirkkalan kunta edistää kuntalaisten luontoaltistusta ja Pirkkalan viihtyisyyttä muun muassa kehittämällä virkistysreittejä sekä tuomalla rakennettuihin ympäristöihin lisää vehreyttä. Virkistysreiteillä kiinnitetään entistä enemmän huomiota niiden saavutettavuuteen ja esteettömyyteen, jotta lähiluonnon hyvinvointivaikutukset voidaan mahdollistaa kaikille.
Pirkkalan kunta edistää kuntalaisten hyvinvointia myös vähentämällä altistusta ympäristömelulle, valosaasteelle sekä ilman epäpuhtauksille. Tieliikennemelun kehittymistä ja melulle altistuvien asukkaiden määrää seurataan säännöllisin meluselvityksin. Melualtistusta vähennetään erinäisillä meluntorjuntaratkaisuilla.