Teeman kuvaus
Hiilineutraaliuden saavuttaminen, luontokadon pysäyttäminen ja ilmastonmuutokseen varautuminen edellyttävät monitasoista yhteistyötä eri tahojen välillä. Pirkanmaalla ympäristötyötä tehdään aktiivisesti paitsi kuntatasolla myös esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudun ja maakuntaliiton toimesta. Pirkkalan kunta ottaa aktiivisesti osaa kaupunkiseudun hankkeisiin ja lisää yhteistyötä myös kunnan asukkaiden, yritysten ja muiden toimijoiden kesken. Yhteistyöllä voidaan tuottaa uusia ratkaisuja sekä vastata tehokkaammin niin paikallisiin, alueellisiin kuin globaaleihinkin haasteisiin.
Kestävyystyössä käytettävät menetelmät paranevat jatkuvasti tiedon lisääntyessä ja teknologian kehittyessä. Pirkkalan kunta pilotoi ennakkoluulottomasti uusia ja innovatiivisia menetelmiä esimerkiksi päästöjen, luontovaikutusten ja ympäristön tilan seurannassa.
On tärkeää, että kunnan asukkaat, päättäjät ja yritykset voivat seurata, miten Pirkkalan kestävyystyö etenee. Pirkkalan kunta panostaa siksi ajantasaiseen ja läpinäkyvään ympäristöviestintään. Kunnan käyttöönottamaa Pirkkalan Ympäristövahti -verkkopalvelua kehittämällä kunnan kestävyystyöstä voidaan tehdä näkyvämpää niin sisäisille kuin ulkoisille sidosryhmille. Palvelulla parannetaan lisäksi kestävyystyön koordinointa eri hallinnonalojen välillä sekä siirrytään reaaliaikaisempaan kestävyystyön seurantaan.